Liesikuvun tai -tuulettimen uudistaminen

Liesikupua ja -tuuletinta tarvitaan ruuanlaiton yhteydessä syntyvien hajujen, hiukkasmaisten epäpuhtauksien ja kosteuden poistamiseen. Liesikuvun tai -tuulettimen toimivuus yhdessä muun ilmanvaihdon kanssa on suunniteltava aina erikseen ja on siis suunnittelijan ratkaisu. Suunnittelija arvioi, minkälaiset tuotteet soveltuvat kohteeseen. Ratkaisukuvaus kokoaa, mitä määräyksiin perustuvia vaatimuksia on liesikuvuille ja liesituulettimille sekä niiden poistoputkille eli poistokanaville.

11 Rakennuslupa

Savunpoistosuunnittelijan kelpoisuuden arviointi voidaan tehdä samoin kuin hankkeen vastaavan iv-suunnittelijan kelpoisuuden arviointi.

Rakennuslupa voi edellyttää paloteknistä suunnitelmaa, jonka tarve määritellään kohteen vaativuuden perusteella. Usein savunhallintasuunnitelma on liitettävä rakennuslupahakemukseen.

Rakennusvalvonta voi niin harkitessaan pyytää lausunnon kolmannelta osapuolelta sen varmentamiseksi, että kohteen koneellisen savunpoiston suunnitelma täyttää pelastustoimen vaatimukset.

10 Rakennuspaikkakohtaisen kelpoisuuden todentaminen

Rakennushankkeeseen ryhtyvä vastaa siitä, että rakennustuotteiden ominaisuudet soveltuvat rakennuskohteeseen ja että kyseiselle kohteelle asetetut tekniset viranomaisvaatimukset täyttyvät.‎

Rakennustuotteiden kelpoisuus osoitetaan CE-merkinnällä, jos tuote kuuluu harmonisoidun tuotestandardin soveltamisalaan tai valmistaja on hakenut tuotteelleen ETA:n (eurooppalainen tekninen arviointi).

Rakennustuoteasetuksen liitteessä I on lueteltu rakennuskohteen perusvaatimukset. Nämä perusvaatimukset liittyvät seuraaviin asioihin:

9 Koneellisen savunpoiston laitteiden käyttöönotto, käyttö ja huolto

Erityissuunnittelija määrittää, mitä testejä ja tarkastuksia tehdään ennen järjestelmän käyttöönottoa. Ennen käyttöönottoa on tärkeätä, että järjestelmä testataan kokonaisuutena niin, että voidaan esimerkiksi todentaa koko savunhallinnan toimivuus savunpoistokaavion mukaisesti aina savunpoiston ohjauskeskuksen (SPOK) käytettävyydestä koko savunhallinnan virtausreitin toimivuuteen korvausilmareitistä savunpoistokanaviin saakka. Käyttöönottopöytäkirjan varmentaa allekirjoituksellaan pääsuunnittelija.

8 Koneellisen savunpoiston laitteiden ja kanavistojen käyttö normaalissa ilmanvaihdossa

Suunnittelussa tulee pyrkiä siihen, että savunpoistopuhaltimia ja kanavistoja ei käytetä normaaliajan ilmanvaihtoon, ellei tähän ole perusteltua tarvetta. Savunpoistopuhaltimien laakereiden käyttöikää ei ole välttämättä mitoitettu samalla tavalla kuin normaalin ilmanvaihdon ilmanvaihtopuhaltimien laakereiden kohdalla tehdään. Myös kanavistojen mitoitus tehdään eri perusteilla kuin ilmanvaihtokanaviston mitoitus.

7 Koneellisen savunpoistojärjestelmän sähköistys ja automaatio

7.1 Koneellisen savunpoiston toiminnassa huomioitavia asioita

(Kappaletta on muutettu saadun kommentin ja sen käsittelyn johdosta kesäkuun alussa 2022.)

Puhaltimien ja savuhallintapeltien sähkö-​ ja automaatiokaapeleiden, turvakytkimien ja huoltokytkimien sekä muiden savunhallinnan toimintaan liittyvien komponenttien sijoitus tai rakenteellinen suojaus on suunniteltava niin, että järjestelmä kestää toimintakykyisenä sille suunnitellun palonkestoajan verran.

6 Koneellisessa savunpoistossa käytettävät laitteet ja tuotteet

6.1 Kanavat

6.1.1 Yhtä palo-osastoa palvelevat savunpoistokanavat

CE-merkityt kanavat

Savunpoistokanaviksi ja niiden osiksi tarkoitettujen tuotteiden on oltava CE-merkittyjä tuotteita, jotka on suunniteltu käytettäväksi savunhallintajärjestelmissä joko 600 oC:ssa tai palotilanteessa.

Muut vaihtoehdot CE-merkityille kanaville

5 Koneellisessa savunpoistossa käytettäviä suunnitteluarvoja

5.1 Periaateratkaisuja

Seuraavissa kuvissa (Kuvat 5.1 - 5.4) on esitetty kaavamaisesti erilaisia savunhallinnan ratkaisuja tilanteissa, joissa savua poistetaan kahdesta savulohkosta tai palo-osastosta, joko erillisillä savunhallintajärjestelmillä tai osin yhteisillä savunhallintajärjestelmillä. Kuvateksteissä on kuvattu erityispiirteet, jotka eri periaateratkaisuihin liittyvät.

Kuvissa käytetyt merkinnät ovat standardin SFS 7028 mukaan:

4 Savunhallintasuunnitelma – koneellisen savunpoiston suunnitelma

Savunhallintasuunnitelma on paloteknisen suunnittelijan laatima suunnitelmakokonaisuus, jossa määritellään koneellisen savunpoiston tarvitsemat lähtötiedot.

Savunhallintasuunnitelma perustuu erilliseen palotekniseen suunnitelmaan, jos sellainen on laadittu, tai osana pääpiirustusta esitettyyn palotekniseen suunnitelmaan.

Savunhallintasuunnitelman sisältö on esitetty RIL 232 oppaassa ja palotekninen suunnittelija laatii sen kunkin kohteen erityispiirteiden mukaisesti.

3 Yleistä

3.1 Soveltamisala

Tämä opas on koneellisen savunpoiston suunnitteluohje. Se ei sisällä suunnitteluohjeita painovoimaisen savunpoiston suunnitteluun, eikä rakennusten paineistukseen.

Savunhallinta paineistamalla on rajattu pois tästä oppaasta. Paineistaminen saattaa soveltua esimerkiksi korkeaan ja maanalaiseen rakentamiseen.

3.2. Käsitteet

Tässä oppaassa käytetään seuraavia käsitteitä:

Savunhallinnan käsitteet